Ensin otin tietoisesto välimatkaa ystäviini, sillä en tahtonut satuttaa heitä valheillani. Tuntui pahalta, kun F soitteli sinnikkäästi perääni ja kertoi haluavansa kuulla kaiken, mitä minulle on näiden kuukausien aikana tapahtunut, miten minulla menee ja olenko pysynyt terveenä. Lopulta myös hänen soittonsa vähenivät ja tunsin helpotusta. Enää ei tarvinnut valehdella, peitellä ja salailla niin monelle. 

Vielä vähän aikaa sitten olin aina menossa jonnekin tai tulossa jostain. Viikonloppusuunnitelmani olivat selkeät ja odotin aina viikonloppua ja sitä, että tapaisin taas kunnolla ne mukavat ihmiset, joita olin ajan kanssa oppinut tuntemaan ja jotka olin korvannut entisillä kavereillani. Saisin olla oma itseni, ilman yhteiskunnan luomaa painostusta. Vapautua. Nykyään en enää näe heitäkään, sillä arvelin päätökseni alkuvaiheessa jo, että näin on parempi. Se helpottaisi minun oloani. Tekisi kaiken jälleen kerran itselleni helpommaksi.

... Nyt on hyvin yksinäinen olo.